Tekstin alkuun
Etusivu - Hannu Lehikoinen

Hannu Lehikoisen vaaliteemoja

Kaikki yhteiskunnan päätökset vaikuttavat aina ihmisten arkeen ja elämään. Siksi ei ole yhdentekevää, miten päättäjät ajattelevat. Aina päätöksiä tehtäessä on otettava huomioon myös niiden vaikutukset.

Nuorten syrjäytyminen estettävä kaikin keinoin. Työ on jokaisen oikeus ja velvollisuus. Työn kautta ihminen on osa yhteiskuntaa.Pätkätyö antaa mahdollisuuden elää vain pätkittäin.

Jokainen lapsi on koulussa vain kerran. Koulutukseen on panostettava tänään.Kamreerien säästötavoitteet ei saa sanella koulutuksen tasoa.Kattava kouluverkko ei ole riesa vaan rikkaus.

Kaikilla ihmisillä on oikeus onneen, hyvään ja turvattuun elämään.

Ihmisyyteen kuuluu huolenpito heikommista. Jokaisen tulee saada ihmisarvoista kohtelua.Kunnan ja Kelan on huolehdittava siitä,että kansalaisille kuuluvat tukien ja avustusten saanti ei saa olla kiinni tietämättömyydestä.

© 2007 Hannu Lehikoinen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut